Kategoriat
Uutiset

UUSI JÄNNITTÄVÄ VAIHE ALKAA!

Kasvamme yli raamien

Kasvatimme liikevaihtoamme 350 prosenttia yhtiön toisena vuonna, ja odotamme myyntimme yltävän noin 22 miljoonaan kruunun tänä vuonna, uuden johdon ja maailmanlaajuiseen kasvuun panostamamme miljoonan avulla.

Vaikka olemme uusi yritys ovat asiamme sujuneet vahvaa tahtia, ja kahden ja puolen vuoden toiminnan jälkeen on meillä jo 23 työntekijää. Muutimme ensimmäisinä Visti Unlimitedin kartanotiloihin, jossa toimistomme aloitti yhdessä huoneessa, ja nyt työtilamme vievät suurimman osan koko alakerrasta, tilatarpeemme yhä kasvaessa. 

Meillä on tällä hetkellä jälleenmyyjiä Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Puolassa ja Belgiassa, ja olemme asettumassa Alankomaihin ja useisiin Euroopan maihin, mutta tavoitteemme ovat globaalilla tasolla. 

Thomas Vistillä on taustaa sekä Universal Robotsissa että Mobile Industrial Robotsissa, ja hän on investoinut Unicontroliin yhdessä entisen kollegansa Lasse Kiefferin ja Tanskan Kasvusäätiön (Vækstfonden) kanssa. Thomas Visti on erittäin innostunut kehityksestä, jota Unicontrolissa todistamme.

Ehsan Eklas astuu CCO:n rooliin

Nopea kasvu vaatii uuden rakenteen ja ketteryyttä. 

Ehsan Eklas toimi Unicontrolin johtajana ja astuu nyt CCO:n rooliin, luovuttaen entisen pestinsä vastanimitetylle Niels Bjerregaardille. 

CCO:na Ehsan voi nyt keskittyä entistä enemmän kehitykseen, uusiin markkinoihin, myyntityöhön ja toimimaan yrityksen kasvoina ulkomaailmalle. Hän palasi vastikään Belgian matkalta, jossa tapasi uusia jakelijoitamme, ja kotiin palatessaan häntä odotti 3 uutta työntekijää, joita hän ei ollut ennen tavannut – Siksi Niels on arvokas lisä joukkueeseemme. 

Niels Bjerregaard uudeksi toimitusjohtajaksi

Nielsillä on ekonomin koulutus ja tausta talousalalla. Hän on työskennellyt sekä Danfossin että Elvstrøm Sailsin palveluksessa ja hänellä on kokemusta yritysten kasvutoiminnasta. 21:n kotikaupungin ulkopuolella vietetyn vuoden jälkeen Niels on nyt palannut Odenseen, jossa hän varttui.

Niels on täällä varmistaakseen, että meillä on perusta ja rakenne kunnossa, jotta voimme jatkaa kehitystä ja panna toteen laatimamme suunnitelmat. Meidän täytyy poistaa kaikki tehottomuudet, jotka yleensä vaivaavat aloittelevaa yritystä, sekä varmistaa, että perusarvomme pysyvät toimintamme keskiössä.

Olemme siirtymässä startup-yrityksestä scaleup-yritykseksi, aivan suunnitelmamme mukaan!